Sosiaalipalvelut - Omsorg

Turvallinen lapsuus on jokaisen lapsen oikeus. Silti me kaikki tiedämme, ettei todellisuus aina vastaa haaveita, eikä tulevaa pysty ennakoimaan kukaan. Useimmat elämänhaasteet ratkeavat itsestään läheisten avulla tai turvautumalla neuvolan, varhaiskasvatuksen tai koulun tukeen. Silloin tällöin perheet tarvitsevat kuitenkin järeämpää apua.


Ongelmat vaihtelevat. Vanhempien väsymys, jokin perheen sisäinen muutostilanne, akuutti kriisi tai perheen nuorten ajautuminen päihteiden tai rikollisuuden maailmaan. On tilanteita, jossa oma jaksaminen ei yksinkertaisesti riitä.


Ohjaajamme auttavat perheille löytämään tarvittavat välineet vaikeuksien voittamiseen, olemme tukenasi luomassa turvallista ja toimivaa arkea.

Lastensuojelu – näin se toimii

 

Lastensuojelun tavoitteena on auttaa haavoittuvaan tilanteeseen joutunutta lasta osana omaa perheympäristöään – tärkeimpänä on avohoidon tuki. Prosessi alkaa vastaanotetusta lastensuojeluilmoituksesta, kun joku on kokenut huolta lapsen hyvinvoinnista, tai mikäli perhe ottaa itse yhteyttä lastensuojeluun. Lastensuojelun tulee olla matalan kynnyksen paikka, niin että ilmoitus tehdään heti, kun huoli lapsen hyvinvoinnista herää. Lastensuojeluilmoituksen voi tehdä kuka tahansa lapsen tai perheen hyvinvoinnista huolestunut.

 

Lastensuojelu puuttuu asiaan, mikäli lapsen turvallisuus kotona on uhattuna, silloin kun perheessä esiintyy lapseen kohdistuvaa väkivallan tai hyväksikäytön uhkaa. Erityisen vaikeissa tilanteissa teemme päätöksen huostaanotosta tai lapsen siirtämisestä pois kotiympäristöstään. 

 

Lastensuojelu on lakiin perustuvaa toimintaa, se on jokaisen lapsen oikeus kansallisuudesta, uskonnosta tai kulttuurista riippumatta.

 

Pietarsaaren seutu

 

Kokkola

 

Vaasa

Perheneuvonta

 

Perheiden ongelmat johtavat usein arjen haasteisiin. Aina muutosta parempaan ei tapahdu ilman ulkopuolista apua. Ohjaajamme työskentelevät asiakkaiden kanssa tämän muutoksen saavuttamiseksi. Kyse voi olla vaikeuksista rajojen asettamisessa, rutiinien puuttuminen, parisuhteen tai kommunikaation ongelmat tai lasten ja aikuisten väliset vuorovaikutusongelmat. Toimiva arki ja hyvät ihmissuhteet ovat perusta hyvälle perhe-elämälle.

 

Ohjaajamme tekevät pitkäjänteistä työtä, luottamussuhteessa asiakkaidemme kanssa.

Valvotut vierailut

Vanhempien tapaaminen on lasten perusoikeus. Valvotut ja tuetut tapaamiset ja lasten valvotut vaihdot vanhempien välillä perustuvat tuomioistuimen päätökseen tai lastenvalvojan vahvistamaan sopimukseen. Valvojaan turvaudutaan, mikäli lapsi on huostaanotettu, mikäli puolisot eivät keskenään pääse sopimukseen lapsen huollosta, tai mikäli perheen sisällä on väkivallan uhkaa. Osa tilanteista on sellaisia, että lapsi kokee, eri syistä, vieraantumista vanhemmistaan ja silloin ohjaaja voi olla turvallinen aikuinen, jonka avulla suhde lasten ja vanhempien välille rakennetaan uudelleen.

 

Ohjaajillamme on valvojan valtuudet. Olemme hienotunteisia ja ammattitaitoisia, tehtävämme on tilanteiden sujuvoittaminen. Teemme työtämme lasten parhaaksi.

Tukitoimet elämän muutoksissa

 

Tarjoamme ohjausta isommille lapsille ja nuorille, joilla on tarve saada elämäänsä turvallinen aikuinen tukemaan arjen hallinnassa. Syinä voivat olla alkoholiongelmat, päihteet, rikollisuus tai ongelmat koulussa, joiden seurauksena arjen rutiinit rikkoutuvat ja päädytään vaikeuksiin. Yksi syy voivat olla mielenterveyden ongelmat. Ohjaajamme tarjoavat henkisiä työvälineitä elämän saamiseksi takaisin raiteilleen, hyvään arkeen ja vapaa-aikaan.

Jälkihuolto

 

Jälkihuoltoon on oikeutettu esimerkiksi nuori, jolla on huostaanottohistoria tai nuori, joka on oikeutettu siihen lastensuojelun tekemän päätöksen mukaisesti. Nuori aikuinen kohtaa monia haasteita muuttaessaan ensimmäiseen omaan kotiinsa, erityisesti mikäli takana on rikkinäinen lapsuus. Ohjaajamme tukevat uudessa elämäntilanteessa, nuoren valmistautuessa vastaamaan aikuisuuden haasteisiin. Meiltä saa apua ja tukea arjen rutiinien kehittymiseen ja työnhakuun.

 

Yhteystiedot

 

Tiimimme koostuu ammattitaitoisista ohjaajista, olemme varma valinta.

 

Ota yhteyttä, mikäli kaipaat lisätietoa ostopalveluistamme ja avohuollon lastensuojelutyöstämme.

 

Oletko huolissasi tuntemastasi lapsesta tai perheestä?

 

Ota ensisijassa yhteyttä oman kuntasi lastensuojeluyksikköön:

 

Pietarsaaren seutu

https://www.sochv.jakobstad.fi/lapset-nuoret-ja-perheet/lastensuojelu/

 

Kokkola

https://soite.fi/fi?page_id=soite-lastensuojelu

 

Vaasa

 

https://www.vaasa.fi/asu-ja-ela/terveys-ja-hyvinvointi/parisuhde-ja-perhe/lastensuojelu/lastensuojeluilmoitus-ja-lastensuojelutarpeen-selvitys/

 

Ta kontakt